Osallistuimme Vegefirman järjestämille Vegemessuille yrityksenä ensimmäistä kertaa tammikuussa 2020. Messupaikkana toimi KaapelitehdasHelsingissä. Ensimmäisenä messuaamuna filis oli todella korkealla, huolimatta ensikertalaisuuteen liittyvästä hienoisesta jännityksestä. Tupa oli täynnä näytteilleasettajia ja tunnelma oli innostuneen touhukas. Viimeistään messuvieraiden vyöryessä sisään saattoi toden teolla aistia, että kiinnostus kasvisruokaan elää vahvaa nousukautta. Pääsisimme nyt esittelemään ensi kertaa tuotteitamme suurelle ja varmasti kiinnostuneelle joukolle ihmisiä.

Ensimmäinen messupäivä oli varattu vierailijoiden osalta yritysten edustajille ja pian seitaniamme olikin maistelemassa Keskon lähiruoasta vastaava myyntipäällikkö. Hän tykästyi seitaniimme siinä määrin, että söi maistiaistarjottimen puolilleen tyhjäksi siltä seisomalta. Vaihdoimme yhteystiedot ja jatkoimme ravintoloiden ja hotellien sissänostajien kestitsemistä. Messujen ehdoton huipentuma koitti kuitenkin seuraavana päivänä kun ovet aukesivat yleisölle. Lipun ostaneita oli niin paljon, että messupäivä oli jaettu kahteen vierailujaksoon. Tästä huolimatta meidänkin pisteellä oli väkeä ruuhkaksi asti suurimman osan päivää. Allekirjoittanut sai paistella seitankebabmaistiaisia kädestä suuhun- tahdilla koko pitkän päivän ajan. Ainoana harmituksena tässä oli toki vain se, että tutustuminen virkatovereiden houkutteleviin tuotteisiin jäi valitettavan vähäiseksi.

Sen lisäksi, että messuista jäi ammatillisesti inspiroitunut olo, se oli tapatumana todella mukava. Oli hienoa päästä esittelemään tuotteita kasvotusten ja keskustelemaan ihmisten kanssa kasvisruoasta. Messuilta kotiin ajaessa päätimmekin heti osallistuvamme myös ensivuonna. 

Kevään mittaan alkoi käydä selväksi, että seuraavan vuoden messujen kohtalo olisi koronapandemian vuoksi vaakalaudalla. Yleisen epävarmuuden vallitessa työt seitanpajalla jatkuivat kuitenkin normaalisti. Joillakin ruoka-alan toimijoilla alun pahin koronakaaos näkyi myynnin kasvuna. Omat tuotteemme eivät kuitenkaan kuuluneet hamstrauksen piiriin, oikeastaan päinvastoin. Kauppojen varmistaessa peruselintarvikkeiden saatavuutta, ei pienen suoratoimittajan seitaneita muistettu ja ehditty tilata. Lisämurheita toi Vegemajojen epäonnistunut lanseeraus konsulenttikiertueen peruunnuttua. Uskoa antoi kuitenkin käynnissä oleva suuren potentiaalin tuotekehitys sekä Business Finlandin tuki tähän. 

Tuotannon ja tuotekehittelyn taustalla olimme työstäneet hartaasti Keskon kanssa yhteistyön edellytyksiä. Neuvottelujen loppusuoralla palapeliin ilmaantui vielä yllätyspalanen, työnimellä Vegvursti kulkenut makkarapötkö, joka sai kunnian hävitä lähiruokavastaavan maistelulautaselta vielä messumaistiaisiakin nopeammin. Saimme homman kasaan lopulta täpärästi ennen joulusesonkia, joten Juhlaseitanit päätyivät joulumyyntiin keskusliikkeen jakamina. Näin viimejoulun hittituote oli nyt huomattavasti paremmin saatavilla kiinnostuneille. Perässä seurasivat Vegekebab, Vegemajot sekä suurta kiinnostusta herättänyt Vegvursti. 

Loppuvuoden työrutistuksessa liikuttiin monella tapaa äärirajoilla. Suositun sesonkituotteen suurehkon ja pieneen aikasykliin sijoittuneen tuotannon läpivieminen oli haaste. Tilannetta ei helpottanut juuri alkaneet Vegvursti-toimitukset. Sitoutuneen tiimin ansiosta saimme kuitenkin toimitettua luvatut tilaukset täysimääräisinä. Epävarmuuksien vuosi oli saanut täten hienon päätöksen ja seitanpajamme merkittävän käännekohdan etapilleen. 

Santtu